
Kuinka kaikki tänä vuonna sujui? Ajatuskatkoja mahdollisimman totuudenmukaisesti, juuri sen hetken fiiliksen mukaan. Ei heikkohermoiselle eikä tosikoille.Kun muisti näyttää palailevan pätkittäin, niin lisäillään asioita kun palautuvat mieliin.
Huomiona vielä, että ajatuskatkot ovat vain yksittäisen henkilön hataria muistikuvia, eivätkä edusta EKTY ry virallista kantaa.
LÄJÄYS
TIISTAI
Aamulla heti kasin jälkeen kentälle, lava on jo paikalla. 4 meidän ukkoa istuu ’dösärillä’, tupakoi ja seuraa katseella kun 9 soundgroupin jamppaa lyö lavaa kasaan, käyhän se näinkin. Lava saadaan nopeasti harjakorkeuteen, todella hyvältä näyttää! Hemmetti, meillähän on oikea lava!
Kympiltä hakemaan pakua, noutojen suunnittelua. Matkalla huomataan, että lähes kaikki meidän tienvarsibanderollit on pöllitty, saakelin idiootit!! Tehtiin taas varmaan niistä liian hienot. Samoin ovat varastolta kadonneet kaikki edellisen vuoden pressut. Kylttejä sentään löytyy muutamia, aika rähjäkuntoisia, mutta päätetään mennä niillä. Kai ne kelpaa, ku kelpas viime vuonnakin.
Kentälle on saapunut jo läjäpäin aitaa, kuski ilmoittaa saavansa kaikki kentälle aikataulussa. Aitahomma ainakin sujuu paremmin kuin viime vuonna.
Samalla tulee tieto, että kontteja ei saada haettua sillä kalustolla joka siihen oli varattu. Nostolaite on vääränlainen. Se siitä ilmaisesta kuljetuksesta! Äkkiä hommaamaan autoa, vihdoin löytyy yksi kuski, joka ehtii hätiin. Auto on pieni, joten kuski joutuu ajamaan ne kontti kerrallaan kentälle. Eihän siihen näin mene kuin koko päivä, halpaa lystiä! Lopulta kentälle saadaan tiistain aikana vain yksi kontti, johon perustetaan Kivenlahti Rockin toimisto. Cuuma käy rakentamassa nettiyhteydet ja oikealta toimistolta haetaan kalusteet. Nyt meillä on netti, läppäri, printteri sekä kopiointi- ja laminointikoneesta lähtien kaikki toimistohärvelit bäkkärillä, Pro meininki!
Availlaan meilit, akkreditointi- ja vieraslistalle on tullut järjetön määrä nimiä. Noh, onhan meillä varaa.
KESKIVIIKKO
Lavalle saapuu tekniikka. Valokalustoa on nyt enemmän kentällä kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Ääninyytti näyttää aika edellisen vuoden kaltaiselta. Hyvä tästä tulee!
Outokumpu teltta ja osa vessoista saapuu. Se menee jo rutiinilla pystyyn.
Aitaa on jo hyvin pystyssä, alue alkaa hahmottumaan. Kontteja on ajettu koko päivä, ja ne ovat loppupäivästä paikallaan. Illalla saapuu telttasauna jonka mukana on tänä vuonna myös lämmitettävä palju. Näyttää hyvältä.
Kun tehdään poislähtöä, huomataan että alueelle on pystytetty teltta. Mitä helvettiä? Käydään katsastamassa tilanne, siellä on pari ujoa tyttöä jotka ovat leiriytyneet alueelle. Kuulemma siksi, että pääsevät varmasti katsomaan Negativea eturiviin. Kerrotaan heille, että keikka on kyllä vasta lauantaina, mutta se ei kuulemma haittaa. Luulisi eturivin paikan nyt onnistuvan.
TORSTAI
Loput vessat saapuvat kentälle. Outokumpu teltan somistamista. Bäkkärieväät kontteihin. Ja hirveetä säätöä ja sinkoilua joka suuntaan.
Neljältä tulee Alepa konttikauppa, se asettuu hyvin paikalleen. Samoin Foster’s rekka, aika pähee peli!
Kylttien asettelua. Pari banderollia on saatu pelastettua, joita käytetään opasteina. Portin ja inva-katsomon kasaus.
Viideltä backlinecheck. Hyvältä vaikuttaa!
Muutama aluemyyjä käy laittamassa kamansa pystyy. Aluemyyjä on aika erikoinen rotu, kuten myös myöhemmin saamme todeta.
Lisää Negative faneja on saapunut alueen ulkopuolelle, tytöt leiriytyvät sulassa sovussa.
PERJANTAI
Aamupäivä on juuri niin paniikinomainen kuin aikaisemminkin. Miljoona pikkuasiaa on hoitamatta.
Yksi ruokamyyjä odottaa alueella, kun saavun paikalle. Hän vaatii päästä myymään hiekkakentälle. Ei käy, kaikki ruokamyyjät ovat nurmikentällä kuten on alun perin sovittu. Vaihtoehtoisesti hän vaatii Alepa kontin siirtämistä nurmialueelle. Se pysyy hiekkakentällä, kuten on aikaisemmin sovittu. Kolmantena myyjä uhkaa lähteä. Tervemenoa. Korvaava myyjä löytyy puhelinsoitolla.
Hartwallin kuorma saapuu viimein, piti tulla jo eilen, älytön paniikki baarien rakentamisessa (Jape sai ne lopulta valmiiksi 2 min ennen ovien aukaisua).
Indica saapuu paikalle klo 12. Huoltoportit suljetaan ja Indica aloitta checkin. Porttien edessä on jo kymmenittäin ihmisiä, tämähän vaikuttaa lupaavalta.
Myyntipaikan varanneet alkavat saapua alueelle. Hirveä säätö joka asiasta. Mikään ei ole hyvin. Henksuruokakoju on täysin tyhjä, ei ketään missään. Tänään henksut vetää vissiin diettipihviä??
TAPAHTUMA
PERJANTAI
Indican Jonsu moikkaa bäkkärin portilla, häkellyn ja menen aivan lukkoon. Todella lumoavan kaunis nainen! Huh!Indica aloittaa ajallaan. Lipunmyynti ruuhkautuu välittömästi, sinne hälytetään nopeasti lisää apuvoimia.
Jengia valuu koko ajan lisää alueelle. Maj Karma ja PMMP saapuvat. Tukiainen Sonylta toimii paikallisoppaana Indicalle ja PMMPlle.
Keli on aivan huippu! Hellettä, aurinkoa ja iloisia ihmisiä. Anniskelualueet täyttyvät nopeasti.
Indica vetää hyvän setin, lavalla on kesäisesti juhannuskoivuja rekvisiittana. Keikan jälkeen bändin manageri Peter tulee kättelemään. Yritetään hoitaa paperihommat ensin Indican dösässä, mutta ei onnistu! Kahden minuutin jälkeen hikoilu on sitä luokkaa, että katsotaan paremmaksi siirtyä bäkkärikonttiin. Peter olisi mahdollisesti tulossa myös lauantaina käymään, se sopii hyvin. Aika leppoisa vaihe päällä.
Maj Karman jätkät pitävät bäkkäriä toimistokontissa. Heiltä heruu sympatioita, Karmarockista tuttua säätöä. Ylppö ja Savolainen pummaavat Kivenlahti Rock paidat. Onnittelevat itseään, että ovat valinneet esiintymisasujen ja bussin väriksi juuri mustan. Tarkenee kuulemma ihan hyvin näillä keleillä.
Pikainen käynti saunateltalla. Palju lemmiskelypaikkana on jo kuulemma korkattu, toimii. Mitenköhän, vaihdetaanko siihen jotenkin vettä, vai mennäänkö samoilla vesillä koko viikonloppu? Toisaalta, onko sillä mitään väliä?
Maj Karmaa ehtii hetken kuuntelemaan, hyvin lähteen. Jengiä on jo miksauskopille saakka. Pientä sekoilua tuntuu olevan ilmassa, helle ja aikainen soittoaika?
Käynti portilla, Lehtisen Jere ja Raatikaisen Jaska tulevat juuri sisään. Kaimalla on perhe mukana, ohjaan heidät saunalle. Lippuja on mennyt portilta todella hyvin, kaikissa lähialueen myyntipisteissä niitä on myös käyty kyselemässä pitkin päivää. Mutta sold out tilanteeseen on vielä matkaa.
Kylttien hienosäätöä, ja takakautta bäkkärille. PMMP nousee lavalle ja aloittaa setin. Käydään kurkkaamassa yleisöä lavan takaa. Helvetti! Kenttä on melkein täysi! Itku meinaa päästä, käsittämättömän hyvä fiilis!!
Paula hyppää lavalta ja lähtee laulattamaan yleisöä, mutta hän ei pääsekään enää takaisin. Järkkäri avustaa hänet ystävällisesti takaisin lavalle.
Ylppö jutustelee Putron kanssa, käyn kiittämässä keikasta, kerroin että hauskaa oli. -Niin, naureskelit koko keikan tietenkin, Ylppö heittää. No ei aivan.
Ruokamyyjiltä menee sähköt. Sähkäri käy tsekkaamassa tilanteen. Joka myyjä on kuulemma raahannut kaikki mahdolliset suurtaulouskeittiön koneet mukana ja huudattaa niitä täysillä. Asia ei tahdo mennä millään jakeluun, näin ei voida toimia jatkossa.
Marjo Leinonen lopettelee Outokumpu teltassa. Jengi tuntuu viihtyvän hyvin. Setin loputtua encore taputukset kestävät varmaan yli 10 minuuttia. Mutta eivät pääse enää lavalle, koska Zen Café on aloittamassa.
Etukäteen odotin juuri tätä keikkaa kaikkein eniten. Ja kahvila ei petä! Toisen biisin jälkeen Putro heittää välispiikissä –Hemmetti, oltiin tulossa vain pienille kyläjuhlille, mutta täällähän on kunnon festarit käynnissä! Tietynlainen rajapyykki menee meillä ensi kertaa rikki, vikan biisin aikana on kädet miksauskopille saakka pystyssä! Näyttää festivaalille! Mahtavaa!
Tähän samaan aiheeseen palataan myös keikan jälkeen, kun bändi tekee lähtöä alueelta. Putro sanoo että kyllä tästä kunnon rock festarit saisi jos haluaisi. Laitetaanpa harkintaan.
Alue tyhjennetään, otetaan parit oluset ja laskeskellaan kassat. Aluemyynti oli pelkästään perjantaina lähes tuplat kuin koko myynti viime vuonna. Hyvältä siis näyttää.
Pidetään check palaveri päivän kulusta. Narikka on siirrettävä lipunmyynnistä pois, ruukauttaa toimintaa liikaa. Muuten päivä on sujunut ilman suurempia ongelmia.
Poistutaan kahden maissa alueelta, ja toivotellaan yhä lisääntyvälle Negative-Lovex makuupussi rivistölle hyvät yöt.
LAUANTAI
Päivä valkenee jälleen aivan mahtavana! Kasilta ylös ja ysiltä Pikkukivi rokkiin.
Haen turvallisuuspäällikön matkalla. Miehellä meinaa ressi iskeä. -Älä nyt hyvä mies, hyvin tää menee!
Järjestöjen ihmisiä odottelee jo portilla, katsellaan heille paikat ja avataan ovet. Porukkaa on maksuttomassa tapahtumassa jälleen hyvin, ehkä hieman enemmän kuin viime vuonna.
Kengurumeininki vetää rockpainotteisen keikan, mm. Gannareita ja AC/DCta lapsille sovitettuna, hyvin toimii!
Kenguruiden jälkeen hetki jutustelua ja käynti kotona. Vartin unet, nopee suihku ja vaatteiden vaihto.
Lovex vetää jo kun ehdin takaisin. Ennen keikkaa oltiin nähty Lovex fanit vs. Negative fanit juoksukilpailu. NGT voitti lievästi, koska keskiviikon kaksikko sai järkkäreiltä 30 sek etumatkaa.
Lovex on pirun hyvä! Yli kolmekymppisenä en varmasti edusta keskivertofania, mutta kun Guardian Angel lähtee encoressa, meinaa kyynel tulla jälleen silmään. On se hyvä!
Myötätuulirockin Petri on tullut lapsineen diggailemaan meinigeistä. Jutustellaan yhden oluen verran, mukavan oloinen mies.
Aika paljon säätöä eri asioiden kimpussa, takaisin tullessa Stam1na jo lauteilla. Ihme kyllä, ensimmäinen kerta kun näen heidät elävänä. Mutta hyvin lähtee, soundit on aika tuhdit vaikka suht pienillä desipeleillä vedetäänkin. Käy kiittämässä bändiä keikan jälkeen. Jätkät on ehkä hieman pihalla, että mihin helvettiin sitä taas jouduttiin soittamaan? Mutta leppoisia ukkoja ja hyvällä tuulella. Mikäs tässä, kesä ja kärpäset..
Länsiväylä soittaa, ja haluaa tavata. Mennään Foster’sin toimistoon. Jutustellaan hetki siitä kuinka on mennyt. Turvallisuuspäällikkö soittaa, että portilla on tilanne päällä. Saavun paikalle ja yhtä ruokamyyjää viedään jo poliisisaattueessa pois. Vissiin mennyt eilinen vähän pitkäksi? Lupaan lettumyyjälle vastaavat tuotteet myyntiin. Henksusafka toimii tänään jo hyvin ja muutenkin valituksia ei enää satele samaan malliin kuin eilen. Tilanne hallussa.
Bäkkärin aidan takaa kuuluu rapinaa. Käydään katsomassa, pari nuorta fania yrittää kaivaa tunnelia aidan ali alueelle. Ei hemmetti! Heitä infotaan että kaivuuhomma ei oikein käy.. Tytöt ilmoittavat, että eipä haittaa, heillä on toinenkin tunneli työn alla.. Jaa-ha..?
Negative lauteilla. Jostain syystä keikka myöhästyy hieman, syy ei oikein selviä. Tätä ehditään rouvan kanssa diggailemaan useamman biisin verran. NGT fanit ovat liimautuneet eturiviin, eivätkä suostu liikkumaan mihinkään. Ensiapuryhmä järjestää heille vesihuollon paahtavassa helteessä.
Lipunmyynti alkaa jälleen ruuhkautumaan. Tulee tieto, että 61 ranneketta on enää jäljellä. Mitä helvettiä? Ei täällä ole mitenkään vielä 4000 ihmistä? Penkomisen jälkeen löydetään vielä yksi 500 kpl loota rannekkeita, joten myynti jatkuu. Eikä meillä ollut edes mitään sold out -kylttejä tehtynä. No niitä ei vielä tänä vuonna tarvittu (4000 määritelty sold out raja jää lopulta 200 lipun päähän, ei huono).
Plasma screenejä on viritelty anniskelupisteisiin, kuvaa niissä ei tosin näy koko viikonloppuna. Kai ne toimii ihan ok ilman mitään kuvaakin?
Joku on käynyt vääntämässä tortun ämpäriin telttasaunan suihkussa. Olis meillä vessojakin ollut..
Kuukoirat vetää kuulemma todella hyvää settiä Outokumpu teltassa, harmi kun ei ehdi kuuntelemaan.
Von Hertzenien keikkaa ehtii hetken kuuntelemaan, mutta hoppu on joka suuntaan. Mutta hyvältä kuulostaa! Keikan jälkeen hoidellaan liksat pois. Bändi kuvaa yhdessä Apulannan kanssa jotain matskua YLE Extralle, ei ole kyllä tietoa milloin tulee ulos (jos koskaan). Mikko kyseli, että paljon on jengii inessä, arvelin että varmaan joku 3500? –No on ainakin sen verran siellä on!
Kuljeskelua alueella. Jengi on aivan käsittämättömän hyvällä tuulella! Koko ajan tulee joku juttelemaan ja kiittelemään kyläjuhlista. Hitto, että on mukavaa! Nää fiilikset ei ihan heti pyyhkiydy mielestä.
King Star on saapunut paikalle. Kättelen jätkät ja jaan rannekkeet. Samalla Bobby heittää kommentin pa-tornien lakanoista. -Ihan mageet! Ei hemmetti, taisi unohtua kysyä lupa..? – No lahjotat ne meidän treenikämpille tapahtuman jälkeen niin homma on fine. Näin tehdään.
Jätkien keikka on taas ihan parasta! Tää bändi on on ihan saatanan hyvä!
Apulanta alkaa valmistautua lavalle. Käyn morjenstamassa bändiä ennen keikkaa. Kerron että hieman jännittää, kun kyseessä on kuitenkin omien juhlien vika veto. – No ei sitä kannata jännittää, me olemme katsos ammattimiehiä. No niinhän se olikin.
Veto on hyvä. Ei loistava, mutta hyvä. Jotenkin jätkillä on kireä tunnelma lavalla. Tosin kukaan muu ei moista huomaa ja kaikki hehkuttavat keikan maasta taivaaseen. Mutta kun sellainen fiilis jäi itselle. Jengiä on hieman enemmän kuin Zen Cafén aikaan ja saadaankin hieno lopetus näille juhlille.
Keikan jälkeen jutustelua bäkkärillä bändien ja talkoolaisten kanssa. Päätetään järjestää perinteinen festareiden lopetus telttasaunalla. Eli keräillään loput bäkkärieväät rantaan ja vaihdetaan vapaalle.
Mahtava meininki, saunotaan ja lillutaan paljussa. Merivesi on aika kylmää, mutta sielläkin on käytävä. Menee pikkutunneille.
SUNNUNTAI
Kuuluu linnunlaulua ja merituuli puhaltaa lämpimästi kasvoihin. Hetki täytyy kuulostella tilannetta silmät kiinni ja miettiä missä mahdollisesti ollaan. Muisti palailee pätkittäin ja veikkaan mielessäni Foster’s rekkaa. Silmät auki ja nopea silmäys ympärille. Jep, näin on!
Ovi on jäänyt yöllä auki, mikä oli hyvä. Nyt sai nukkua rauhassa lähes kymmeneen ennen kuin kuumuus herätti. Kusta lorottelen ovelta ja vilkuttelen veneilijöille.
Hiljaista on, vain lavan purkuporukka on hommissa. Pikkuhiljaa ihmisiä valuu kentälle, kaikki tuntuvat tulevan eri suunnista. Hetki haukotellaan ja sitten hommiin. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
PURKU
Menee jo aika rutiinilla. Kova homma, mutta apukäsiä on onneksi paljon. Purku menee oikeastaan ilman mitään suurempia ylläreitä, kenttä tyhjenee aikataulussa.
LOPPUSANAT
Hienot oli juhlat, mahtava tunnelma. Yleisöä oli tuplat viime kesään nähden ja palaute oli loistava. Vielä kerran, SUURKIITOS KAIKILLE JUHLAN TOTEUTTAMISEEN OSALLISTUNEILLE!!
-jem-

No comments:
Post a Comment